Graafinen
suunnittelu


Kuvitustyö


Valokuvaus


Netti, ääni, musiikki

 


Yhteystiedot


Takaisin etusivulle

Kuvitustyöt

Teen kuvituksia lehtijuttuihin, kirjankansiin, esitteisiin, levyihin ja kaikenlaiseen materiaaliin, mihin tarvitaan kuvaa. Usein kuvituksen pohjana on valokuva tai -kuvia. Siihen voidaan liittää muualta lainattuja elementtejä tai piirrettyjä osia, värejä ja pintastruktuureita toisista kuvista.

Nämä kuvat eivät ole taidetta, vaan käyttötaidetta. Ne tehdään tiettyyn viestinnälliseen tarkoitukseen ja onnistuminen mitataan siinä, miten ne toteuttavat tarkoituksensa. Kuvat syntyvät realistisessa ajassa, koska kukaan ei halua maksaa kymmenien tai satojen tuntien työstä.

Kuvituskuvan idea ei ole kuvittaa tekstiä niin, että kaikki sanallinen on tulkattu kuvalliseksi. Hyvä kuvituskuva pikemminkin luo uuden ulottuvuuden tekstin oheen. Lehdissä otsikon ja kuvan yhteispeli on ratkaisevan tärkeää. Useimmiten yksinkertainen ja pelkistetty toimii paremmin kuin liika runsaus.

Näytekuvia voit katsella täältä

Alla vielä kolme esimerkkiä ja kertomusta siitä, miten kuvat on tehty. Useimmiten kuvien selittäminen sanoin on kylläkin turhaa. Silloin kun kuva on tehty johonkin käyttöön, se saa merkityksensä kontekstista, jossa se on. Klikkaa kuvia alla.