Graafinen
suunnittelu


Kuvitustyö


Valokuvaus


Netti, ääni, musiikki

 


Yhteystiedot


Takaisin etusivulle

Case:
Frankie ja Johnny kuun valossa

Terrence McNallyn kirjoittamaa näytelmää esitettiin Keski-Uudenmaan teatterissa keväällä 2010.

Esityksen graafinen suunnittelu alkaa siitä, että luen käsikirjoituksen ja katselen netistä tietoja näytelmän historiasta.

Muun muassa tällaisia tekeleitä löytyy. Aika huonoja teatterijulisteita maailmalla tehdään.

Miksi elokuvan julisteessa on päivänvalo ja kuu on hävitetty nimestäkin? Näytelmähän saa puolet nimestään Claude Debussyn pianokappaleesta Clair de Lune, jolla on keskeinen osa näytelmässä.

Tässä on hauskuutta!

Aika imelä jättikuu!

Kas, sama idea taas. Näytelmässä kieltämättä ollaan sängyssä useaan otteeseen.

Tässä on intiimi tunnelma, käsin kirjoitettu teksti lisää näytelmään sopivaa tavisten deittitunnelmaa, vaikka eipä sitä pysty kauempaa lukemaan. Valokuvakin on kuin taviksen amatööriotos. Paras juliste näistä silti.

Edelliseen nähden toinen ääripää. Mitäs nämä päät sillanpielissä keikkuvat? Ei heillä ainakaan mitään kontaktia toisiinsa näytä olevan.

 

Tiimikokouksessa ohjaaja Seppo Halttunen esittelee ideoitaan. Hänen mukaansa on tärkeää, että näytelmä alusta alkaen, ensimmäisistä mainoksista lähtien, näyttää siltä, mitä siitä on tulossa.

Näytelmä on herkkä ja intiimi pastissi, impressionistinen tuokiokuva. Se tapahtuu yhden yön aikana pienessä asunnossa New Yorkissa. Vieläkö kaksi elämän kolhimaa ihmistä voi rakastua keski-iässä?

Ohjaaja on luonnostellut mainoslauseita, näin:

Mies.
Nainen.
Sama työpaikka.
Treffit.
Onnistuuko?
Eivät ole mitään teinejä enää.

Koska kuvaukselliset näyttelijät, Anu Sinisalo ja Markku Hyvönen, on valittu, päätetään kuvata heidät. Yleensä tässä vaiheessa on mahdotonta tietää, millaiseksi puvustus, maskeeraus ja lavastus muodostuvat. Puvustaja, lavastaja Heini Granbergin kanssa sovitaan millaiset vaatteet ja millainen Frankien kampaus laitetaan. Yksinkertaiset vaatteet - valkoiset hihattomat paidat, farkut, yöpuku, aamutakki - sopivat kuviin.

Minä luonnostelen ajatuksen pariskunnasta lähekkäin, edestä kuvattuna, jyrkällä sivuvalolla valaistuna. Taustalle haluaisin sinertävän yötaivaan, suurkaupungin impressionistisen silhuetin ja tietenkin kuun. Myös Debussyn Clair de Lune, joka näytelmässä arvellaan maailman kauneimmaksi musiikiksi, on pastissi, impressionistinen tuokiokuva.

Kuvassa pitää olla intiimi, sensuelli tunnelma, mutta toisaalta ohjaajan mukaan siinä voisi olla päähenkilöiden välillä myös jännitettä, jossa mies haluaa, mutta nainen empii.

Kuvaus järjestetään. Näyttelijöitä on siinä mielessä ihana kuvata, että he osaavat näytellä – kuvattaessakin!

Taustana on sininen kangas. Valaisen kahdella salamalla. Oikealta tulee snootilla rajattu pyöreä valo. Henkilöiden takana on lamppu, joka muovisen pienen heijastimen kautta valaisee sinistä taustaa. Henkilöiden etuvasemmalla puolella on pieni heijastava pinta, jotta sille puolelle henkilöihin tulisi ihan vähän valoa.

Tulos näyttää esimerkiksi tältä:

Tarvitaan vielä kuutamo ja kaupunki.

Kuun olen valokuvannut ajat sitten jonain menneenä yönä, sehän on tällainen:

Tosiasiassa se näyttää kuvissa yleensä keltaiselta ja keltainen onkin, sillä sehän heijastaa auringon valoa. Tämä kuten moni muukin kuva, vaatii värien tai valkotasapainon säätelyä.

Kaupunki syntyy piirtämällä kuvankäsittelyohjelmassa siniselle valokuvatulle kangastaustalle mustia pilvenpiirtäjiä New Yorkin malliin, lisäämällä vähän valaistuja ikkunoita, kopioimalla ja kääntelemällä niitä, sekä muutamilla kuvankäsittelyn tempuilla.

Vaikka näyttelijät kuvattiinkin sinistä taustaa vasten, ei kaupunkisilhuetin yhdistäminen takana olevaan kankaaseen silti ole aivan helppoa. Pienikin sävyero sinisessä näkyy ja kuten aina, kiharien hiusten syvääminen on vaikeaa.

Kun kuvat on yhdistetty, lopputulos näyttää esimerkiksi tältä:

Tarkka katsoja voi huomauttaa, että kuva ei näytä aidolta, koska kaupunki takana on heilahtanut, mutta kuu ei; tai että eihän kuun valo voi tuolla lailla tulla henkilöihin takaa päin.

Ei tietenkään, nämä kuvat eivät pyri valokuvalliseen aitouteen - ne ovat fiktiota niin kuin koko näytelmä!

On suunniteltava näytelmälle logo, eli sen nimen kirjoitusasu. Tällä kertaa vain valitsen sopivan kapean kirjaintyypin muuntelematta sitä, ja mallaan, kuinka nimi on hyvä kirjoittaa. Samalla kirjainleikkauksella voi kirjoittaa painotöiden muitakin tekstejä. Valitsen vielä toisen kirjainleikkauksen pienempiä tekstejä varten.

Typografian tulee olla kuutamon kanssa yhteensopivaa ja valkoisena toimivaa, koska tarkoitus on käyttää mahdollisimman paljon sinimustaa kaupunkisilhuettia töiden taustana.

Tuottaja Aija Korhonen kirjoittaa ja viimeistelee markkinointimateriaalien tekstit. Lopulta näytelmän mainosflaieri näyttää tältä:

Juliste tältä:

Samaa kuvaa ja ideaa sekä samaa typografiaa käytetään teatterin kausiesitteessä ja tietenkin lehtimainoksissa ja teatterin nettisivuilla.

Kuutamokuvan neljää versiota, sekä muutamia kuvia ilman kuutamoa ja kaupunkia jaetaan myös viestintävälineille.

Tarkka katsoja huomaa ehkä senkin, että välillä syvän sininen taivas on jotenkin tullut harmaamman väriseksi. Kyse on ilmiöstä, jonka graafikko ja nelivärikuvien tekijä tuntee: yksikään neliväripainojärjestelmä ei kykene toistamaan hohtavia sinisiä (eikä monia muitakaan hienoja värejä) jotka rgb-väreissä toimivat. Yllä olevat painetut kuvat on ensin muunnettu cmyk-muotoon ja sitten tätä sivua varten takaisin rgb-muotoon, mutta menetetty hohto ei palaa.

Frankien ja Johnnyn tarina on vielä kesken. Näytelmän harjoitukset ovat käynnissä ja ensi-ilta vasta edessä.

Käyn harjoituksissa, jossa lavastus on osin koossa ja näyttelijät esittävät ensimmäisen kerran koko näytelmän läpi. Minulle se on myös valmistautumista esityksen valokuvaamiseen. Näitä kuvia ei ole tarkoitettu julkisuuteen (paitsi tänne!) koska kaikki on keskeneräistä:

Ohjaaja Seppo Halttunen, lavastaja-puvustaja Heini Granberg ja valoista ja äänistä vastaava Jukka-Pekka Saastamoinen seuraavat katsomossa.

Ohjaaja antaa palautetta.

Muuten, näytelmän nimen alkuosa, nimet Frankie ja Johnny viittaavat tunnettuun amerikkalaiseen laulelmaan, jonka sanoista on lukemattomia versioita. Näytelmässäkin viitataan lauluun. Se on amerikkalaiselle yleisölle paljon tunnetumpi viittaus kuin meille. Laulusta on tehty satoja levytyksiäkin. Näin se esitti Johnny Cash vuonna 1958.

Kirjailija on kirjoittanut näytelmään radiosta soivaksi joukon klassisen musiikin teoksia. Alussa soivat J.S. Bachin Goldberg-variaatiot – ja tietenkin nimenomaan Glenn Gouldin soittamina. Ne kuulostavat tältä.

Debussyn Clair de Lunesta ei oikein netistä löydy asiallista pianoesitystä. Se on alunperin pelkälle pianolle sävelletty, mutta täällä sen soittaa viululle sovitettuna David Oistrakh.

Lisäksi näytelmässä soivat César Franck, Dmitri Šostakovitš, Richard Wagner ja Aleksandr Skrjabin.

Teatterin lehtimainoksia päivitetään joka viikko. Vähitellen Frankie ja Johnnykin tuodaan lehtimainoksiin ensi-illan lähestyessä. Nyt kun Anu Sinisalo sai Venla-palkinnon parhaasta naispääosasta, lisätään sekin mainoksiin:

Oma taiteenlajinsa on saada pienen pieneen tilaan olennainen sisältö, kuten Helsingin Sanomiin 36,5 x 50 mm kokoiseen limoitukseen:

Vähän yli viikon ennen ensi-iltaa otetaan uudestaan valokuvia, tällä kertaa esityskuvia. Esitys alkaa näyttää visuaalisesti siltä, mihin pyritään, kun näyttelijät puvustetaan ja maskeerataan kuvausta varten. Aivan kaikki ei vielä ole valmista, esimerkiksi valot ovat vielä suunnittelematta.

Esimerkiksi tällaisia kuvista tuli:

Kuvia käytetään nettisivuilla ja annetaan median käyttöön.

Käsiohjelma viimeistellään muutama arkipäivä ennen ensi-iltaa. Tässä pari näytesivua:

Ensi-ilta oli 3.3.2010 ja esitykset päättyivät huhtikuun lopussa.

Timo Saarinen

Takaisin edelliselle sivulle...